| | | | | | | |

SFNET.FI | Ryhmä: sfnet.harrastus.kirjoittaminen

Mainostila alla:

päiväkahviseuraa

<(Kirjoittanut M.O. <oriah@bored.com> [16:55] 25.11.2004)>

"Musta tuntuu..." hän madalsi ääntään ja kumartui pöydän yli lähemmäksi: "...että
se on tullu hulluks." Hän puri huultaan ja katsoi häpeillen alas, perääntyi
sitten takaisin tuolilleen. En katsonut hänen kasvojaan. Laskin lusikkani
lautaselle ja nostin kupin huulilleni, kääntäen katseeni kohti ikkunaa.
Minun pitäisi katsoa häneen pian tai hän hämmentyisi. Viimeinen asia, joka
auttaisi häntä tässä tilanteessa, saati minua itseäni. Hörppäsin kahvistani
ja laskin kupin alas. Huomaamattani vedin käteni pöydän alle ja hipelöin
takkini liepeitä hermostuneesti. Hän oli jo juonut kahvinsa, vaikka omasta
mielestäni se oli aivan liian kuumaa. Hän oli varmasti polttanut kielensä,
muttei edes välittänyt. Säälin häntä. Nielaisin äänekkäästi ja selvitin
hätäisesti kurkkuani. Tunsin, kuinka hän käänsi katseensa puoleeni nopeasti
kuin kärppä. Katsoin kuppiani. "Ootko sä ajatellu, että sillä olisi vaikka
huonosti joku asia? Esimerkiksi töissä?" Puhuin nopeasti. Liian nopeasti.
Pitää rauhoittua, tai käy huonosti. Kämmeneni hikoilivat, hankasin niitä
housuihini. "No enhän mä ole muuta tehnytkään kuin miettinyt!", hän parahti.
Tiesin sen. Hänestä varmasti tuntui, etten ollut kuunnellut häntä yhtään.
Mutta minä olin, tarkemmin kuin koskaan. Kaksi kuukautta olin kuunnellut
hänen jokaista sanaansa, etsinyt merkkejä ja analysoinut äänen painoja. Ja
nyt, nyt hän istui tuossa edessäni ja tiesi. Ei kaikkea, mutta tarpeeksi.
Minua huimasi ja valo pisteli silmiäni. Pitäisikö minun kertoa? Ei. En minä
pystyisi. Hän katsoi minuun purren edelleen huultaan. Päättelin, että se
vuotaisi verta minä hetkenä hyvänsä. Kupissani oli vielä puolet juotavana
ennen kuin pääsisin pakenemaan. Yritin kuumeisesti keksiä jotakin
sanottavaa, hänen ei saa antaa ajatella liikaa, ei ainakaan nyt kun minä
olen läsnä. "Mistä sä nyt päättelit että se hulluksi olis tullu? Ei se ole
kauhean realistista." totesin viileästi. Hän nojasi käsvojaan käsiinsä ja
nosti päänsä, hänen silmänsä venyivät vinoiksi kuin kiinalaisella hänen
vetäessä ihoaan alaspäin kämmenillään. Hän huokasi raskaasti ja katsoi
ulos. "Mä luulen, että se pelkää mua ja siksi välttelee koko ajan. Niinkuin
mä yrittäisin tehdä sille jotakin pahaa. Jos se luulee että mä olen joku
palkkamurhaaja joka jahtaa sitä." Naurahdin hysteerisesti: "Toi nyt on aivan
typerää!". Hän katsoi minuun tuimasti, mutta silmät täynnä epätoivoa. "No
mieluummin hullu kuin että sillä olis joku toinen!" Hän kaivoi
käsilaulustaan tupakka-askin ja sytytti yhden tuijottaen kiivaasti ulos.
Siinä se tuli. Olin hiljaa. Pelkäsin hänen kuulevan kurkussani pomppivan
sydämeni jos avaisin suuni. Pelkäsin, että se pomppaisi suuni kautta
pöydälle ja huutaisi hänelle kaiken. Sydämeni, joka olisi kyllästynyt
lyömään aina niin kiivaasti adrenaliinia ympäri kehoani, huutaisi keskellä
kahvilan pöytää: "Se nussi sun miestäs! Lujaa!" Näin tilanteen sarjakuvana
ja hymyilin, yritin peitellä sen tuijottamalla taas kuppiani. Hän ei
huomannut. "Ethän sä oo polttanu vuosiin!" sanoin yrittäen kuulostaa
mahdollisimman järkyttyneeltä. "Sun pitää ottaa itteäs niskasta kiinni ja
lakata ajattelemasta tollasia!" Olin vakuuttava. Ainakin omasta mielestäni.
Hän kääntyi puoleeni ja puhalsi savua silmiini: "Mitä se sua liikuttaa?".
Hämmennyin. Ehkä hän tiesi. "No tarjoa mullekin sitten yks." sanoin ja
nappasin hänen askistaan yhden. En ollut itsekään polttanut vuosiin. "Anna
tulta." Hän kaivoi sytyttimen taskustaan ja tönäisi sen pitkin pöytää
eteeni, kääntämättä katsettaan ikkunasta. Katsoin sytytintä. Se oli pieni ja
kullan värinen ja siihen oli kaiverrettu epäselvällä kaunokirjoituksella
Paris. Minua huimasi ja valo pisteli silmiäni. Minä ostin sen miehelleni
viime marraskuussa.

Kaikki otsaketiedot | Otsaketietojen selitykset
Tarkista osoitteen oriah@bored.com toiminta

päiväkahviseuraa - M.O. <<<<<<	25.11.2004
Re: päiväkahviseuraa - Juhani Laulajainen	29.11.2004
Re: päiväkahviseuraa - M.O.	29.11.2004